?

Log in

No account? Create an account
when you can live forever, what do you live for?
Continue to speak of love only out of my lips
Ajatuksia ajatuksien perään.. 
2nd-Mar-2015 10:07 pm
Alkuvuos on ollu yllätyksiä täynnä.

07.01 menin takasin töihin, kerkesin siellä reilut kaksi viikkoa olemaan ennen kuin pääni päätti antaa periksi, jälleen. Lisää sairaslomaa siis.

Olen myös löytänyt uusia ystäviä. Rosita, johon tutustuin Ellin kautta. Alussa vieteltiin paljon aikaa pilveä poltellen, maailman menoa ihmetellen ja toisiimme tutustuen. Nykyään pilveä ei enää polteta yhtä ahkerasti. Rositan kanssa, ollaan myös suunniteltu pidempää reissua. Miltä kenties kuulostaisi Australia, Uusi-Seelanti ja Hawaji? Mahtavalta, jos minulta kysyttäisiin! Tarkoitus olisi olla vähintään kolme kuukautta reissussa, marraskuun puolesta välistä lähtien. Kesällä mennään testireissaamaan Saksaan ja Amsterdamiin. Saksassa aion käydä tapaamassa entistä lastenhoitajaani, joka saattaa itseasiassa olla myös biologinen sukulaiseni. Tämä tieto, joka tuli itselleni tietoon noin viikko sitten, hämmentää suuresti. En tiedä mitä mieltä olla asiasta, koska en uskonut koskaan sellaista löytäväni. Näkeepi sitte jos ja kun saan asiasta selvyyden, oliko tieto kuinka luotettava.

Myös toinen uusi ystävä mahtui heti uudesta vuodesta elämääni. Viime vuoden säätö ja jopa ihastus. Renny. En ees osaa sanoa miten tämä pääsi tapahtumaan. Sopimus oli selkeä. Kavereita. Seksiä. Ei muuta. Näin haluttiin molemmat, mitä siis tapahtui? Jos olisin fiksu, yhtään järkevä, irtaantuisin herrasta kun en vielä tunne liian vahvasti. Mikä siis estää? Minä. Viihdyn liikaa. Kiinnyin jälleen tunteeseen, jota en saisi tuntea. Miksi? Koska tiedän mitä siinä taas kerran tapahtuisi. Tulisinn vain satuttamaan itseäni. Niinkuin aina. En tarvitse tätä. Pääni ei ole muutenkaan vakaalla pohjalla. Syön lääkkeitä, jotka yrittävät pitää ajatukseni positiivisena. Olen koko aika uupunut, kroppani on kipeä jatkuvasti, eikä suostu toimimaan niinkuin sen kuuluisi. Huimaa, särkee, pyörryin jopa ekaa kertaa elämässäni ja se oli pelottava kokemus vaikka väitinkin olevani kunnossa. Fyysisesti ei sattunut, mut ajatus siitä että näin kävi, että olin näin heikko että jouduin turvautumaan muihin, en halunnut sitä. Toki olin kiitolinen, että elämässäni on ihmisiä joihin voin luottaa, mutta haluan olla vahva. Itken edelleen paljon, silloin kun kukaan ei huomaa, mutta myös joskus kun muita on paikalla. Nauran myöskin ja joskus jopa tarkoitan sitä. Sit itken lisää, tunnen liikaa ja samalla en tunne mitään. Harvemmin osaan enää iloita koko sydämmestäni. Tää uus ystävä, joka on ollut tukenani enemmän kuin kukaan muu, jonka jostain syystä olen päästänyt näin lähelle itseäni on saanut mut tuntemaan. Herran seurassa rauhoitun, osaan nauttia, osaan olla onnellinen. Toki iloitsen muidenkin seurassa, mutta hän saa mut tuntemaan ettei kaikki toivo ole mennyttä. Että jaksan yrittää elää paremmin ja parantua. Jaksan uskoa. Joten pystyy varmaankin näkemään miksi en pysty irtaantumaan. Sit kun vielä tietäisin mikä olisi oikea päätös. Irtaantuakko ajoissa ennen kuin satutan itseäni enemmän kuin on tarpeen? Mutta miten irtaanutua jostakin mikä tekee onnelliseksi, varsinkin kun en ole ollut onnellinen niin moneen vuoteen. Miten päädyn aina tilanteeseen, joka on kuin kaksipuolinen miekka? Enkö osaa olla onnellinen ilman että olen samalla onneton? Mikä mussa on oikein vialla? Ja EI! Herra ei tee musta onnetonta, mutta jos mun tunteet vahvistuu niinkuin ne tekee ja herran tunteet pysyy siellä friendzonella, niin se tulee tekemään musta onnettoman. En oo ikinä ollut kunnianhimoinen. Olen aina ollut vähään tyytyväinen, niin miksi onnen löytäminen on niin vaikeaa?

Ai Daniel? Mitä hälle tapahtui? D oli tärkeä kohtaaminen oikeaan ajanjaksoon. D opetti mulle asioita elämästä tiedostamatta. D:n sielu oli rakkautta ensisilmäyksestä lähtien. Henkilö, jota tulen aina lämmöllä muistamaan. Kaipaamani oppitunti.

Kaikki sydänsurut opettavat.

Olen myös oppinut arvostamaan ihan eri tavalla. Ennen oli vain kavereita vaikka olisivat olleetkin läheisiä ja tärkeitä. Mutta kun olen aina ollut epävarma pääasiassa itsestäni, niin en ole koskaan uskaltanut ketään kutsua ystäväksi, koska lopulta olen kuitenkin yksin. Nyt minulla on ystäviä. Ihmisiä, jotka ovat olleet luonani kaikki nämä vaikeat kuukaudet, jolloin olen ollut enempi tai vähempi poissaoleva. Kun kaikki ei ole ollut kunnossa. Näitä kuukausia alkaa olemaan jo liian monta. Haluan vain parantua. Masennuskauteni on mennyt taas sivuun, mutta ahdistukseni eivät. Jos niistäkin vielä pääsisin niin olisi yksi asia lisää, jota arvostaa.
sm~goodbye
This page was loaded Oct 17th 2019, 1:53 pm GMT.