2011

tammikuu
aloitin uuden vuoden taas uudella työpaikalla. sain vuorotteluvapaan sijaisuuden eräästä seurakunnasta. hieman parempi palkka sai taas rahat polttelemaan tililläni ja päätin ostaa jälleen uuden auton. sain jopa osamaksun. tammikuussa tein myös vuoden ainoaksi jääneen ulkomaanreissun, olin nuorisotyön neuvottelupäivillä tukholman laivalla. lenkkeilimme koirien kanssa katumajärven jäällä ja nautimme pakkasista. aloin myös kuoroharrastuksen pitkästä aikaa.

helmikuu
töissä oli hyviä ja huonoja hetkiä. ajelin fordillani moottoritietä pitkää työmatkaani. oli aikaa haaveilla. peikko alkoi miettiä kouluun hakemista. päädyimme jo silloin ouluun. veimme hukan sterilointileikkaukseen, josta se toipui hienosti. talven pakkaset alkoivat jo rasittaa. olin jumissa.

maaliskuu
peikko pääsi työharjoitteluun kirjastoon. minä olin leirillä, ajelin edelleen paljon autolla ja haaveilin pohjoisesta. tein radikaalin päätöksen ja irtisanouduin töistäni. siihen oli monta syytä, mutta yksi niistä oli kurja työilmapiiri. oli pakko saada uusia töitä ja aloin hakea niitä oulun seudulta, kävin haastatteluissakin. katselin netistä myytäviä asuntoja. mediassa velloi taas homo-keskustelu ja minua kyllästytti. peikon veli kuoli yllättäen, mikä aiheutti kotiimme lisää ahdistusta.

huhtikuu
4.4. oli viimeinen työpäiväni. seuraavana päivänä lensin ouluun työhaastatteluun ja katsomaan asuntoa. sain töitä, vaikkakin sellaisia, jotka eivät vastanneet osaamistani tai unelmiani, mutta jotakin kuitenkin. asuntokin järjestyi, joten aloimme valmistella muuttoa ouluun. tein taas töitä päiväkodeissa ja vammaisten asuntolassa. pärjättiin. kävin lappeenrannassakin valmistelemassa V:n kesähäitä. vappuaaton vietin mukavassa seurassa T:n polttareiden merkeissä turussa.

toukokuu
toukokuussa tapahtui paljon. oli peikon pääsykoe oulussa, minä aloitin uudet työt. asuin ensimmäiset pari viikkoa yksin lähes tyhjässä asunnossa, kunnes kuun puolenvälin tienoilla saapuivat hukka ja tavarat. peikko ja miska jäivät vielä hämeenlinnaan, mutta tulivat kuun lopussa perässä. kuun viimeisenä viikonloppuna olimme pyhärannassa T:n ja S:n häissä. toukokuun aikana nelostien mutkat ja suorat tulivat kovin tutuiksi kun ajelin halki suomen edestakaisin monta kertaa.

kesäkuu
kesä meni kokonaisuudessaan työn merkeissä. päivät olin töissä ja iltaisin kirjoittelin työhakemuksia syksyllä alkaviin töihin.yhdestä paikasta sitten vihdoin tärppäsi. pääsin oulun kaupungille ylikiimingin nuokkarille nuoriso-ohjaajaksi. olin tyytyväinen ja aloin odottaa syksyä ja kuukausipalkkaa. peikkokin sai opiskelupaikkansa ja tulevat kuviot oulussa alkoivat hahmottua. juhannusta vietettiin kotona toppilassa tuulen ja sateen myllertäessä ikkunan takana. kävimme myös peikon suvun mökillä raahessa.

heinäkuu
vaikka oli helteistä ja kaunista, en minä ehtinyt uimarannalle tai mihinkään niistä kesätapahtumista, joita uusi kotikaupunkin meille tarjoili.olin työpäivän jälkeen aina niin poikki että istuin kotona töllön ääressä. tuo töllötinpä päätti sitten hajotakin ja ostin uuden vitosella. myös pyykkikone sanoi sopimuksensa irti. rahaa uuteen ei ollut. muutenkin aloin elää visa-kortillani, jonka luottoraja läheni uhkaavasti. onneksi parempi palkka odotti minua jo heti kesän jälkeen.

elokuu
edellinen työni loppui heinäkuun loppuun ja uusi alkoi vasta 8.8. joten ehdin pitää viikon lomaa. suuntasimme lappiin, pallastunturille. vaelsimme kaksi päivää ja olimme kaksi yötä tunturissa. koirat tykkäsivät ja tykättiin. ainoa. joka ei tykännyt, oli peikon vanha polvivamma. takaisintulomatkalla rovaniemen leirintäalueella kaivoin rinkasta sormuksen peikolle ja sanoin, että hän saa laittaa sen siihen sormeen, kuin se hänelle sopii. nimettömään sopi. muutama päivä kotiinpaluun jälkeen lähdin sitten taas uuteen työhön. ajoin 40 km ylikiiminkiin, jossa minua odotti nuorisotila pleikkareineen ja lapsineen. tiesin heti, ettei työ ollut ehkä unelmatyötäni, mutta viihdyin ja olin tyytyväinen. peruspalkka sai minut kuitenkin haaveilemaan omasta asunnosta ja järkeilimme, ettei vuokran maksaminen toisille olisi oikeastaan enää järkevää. kierreltiin asuntonäyttöjä. uuteen kotiin suunniteltiin jo uutta koiranpentuakin.

syyskuu
syksyistä arkea koko kuukaisi. emme käyneet missään, emme tehneet mitään koulun ja työn lisäksi. yllätyksekseni löysin itseni kuitenkin neuvottelemassa itselleni asuntolainaa. sain sellaisen ja aloimme suunnitella taas muuttoa, jo toisen kerran samana vuonna.

lokakuu
töissä kaikki meni eteenpäin omalla painollaan. jouduin kuitenkin perehdyttämään uutta työkaveria oltuani itsekin töissä vasta kuukauden. onneksi hän osoittautui mukavaksi. kuun puolenvälin tienoilla varasin itselleni pienen koiralapsen, cockerspanieli-poika Lurun. alkoi suloinen odotus, jonka aikana suunniteltiin mitä kaikkea pikkuisen kanssa tehtäisiinkään. aloitimme myös rasittavan pakkausurakan kuunvaihteessa tapahtuvaa muuttoa varten. peikon syysloma olikin sitten kaikkea muuta kuin rentouttava. silloin muutettiin. lokakuussa aloin myös hermoilla työsopimukseni jatkosta. minulle oli luvattu jatkoa jo syksyllä, mutta kun mitään varmaa ei ollut kuulunut, aloin hakea taas uusia töitä.

marraskuu
levitimme uuden eteisen lattialle hienon paksun maton tietäen, ettei se saisi olla siinä kuin kaksi viikkoa. 13.11. Luru sitten muutti meille. haimme sen monen sadan kilometrin päästä lahden läheltä myrskylästä. penikka pisti odotetusti koko elämän ihan sekaisin aiheuttamalla stressiä vanhemmille koirille, huutamalla ja pissimällä sisälle. niin mainio tapaus se kuitenkin on, että ei kaduttanut laittaa siihen vaivalla säästettyjä rahoja. marraskuussa jatkoin vielä työhakemusten kirjoittelua.

joulukuu
joulukuu meni tapansa mukaan nopeasti. en pitänyt synttäreitäkään. työnhakuasiat alkoivat vähitellen selvitä. olisin saanut jatkaa ylikiimingissä, mutta sain työtarjouksen myös toisesta paikasta. parempi palkka, lyhyempi työmatka ja pidempi työsopimus houkuttelivat minut vaihtamaan taas työpaikkaa vuodenvaihteen jälkeen. lähteminen ei ollut helppoa, koska tuttu työpaikka, pääosin helpot työtehtävät ja mukava työkaveri (josta oli syksyn aikana muodostunut minulle myös hyvä ystävä) houkuttelivat minua jäämään. joskus on kuitenkin tehtävä itsekkäitä päätöksiä. joulunviettoon matkustettiin hämeenlinnaan. koko joulu oli yhtä stressiä ja kätinää ahtaassa anoppilassa ja päätin että ensi jouluna olen kyllä kotona! paluumatkalla otetiin tiina T kyytiin ja ajo tapanimyrskyssä halki suomen sujui ongelmitta. oli mukava nähdä tiinaa pitkästä aikaa kunnolla. vuoden vaihdetta aiotaan viettää peikon kanssa kahdestaan kotosalla kaikessa rauhassa. onhan nyt lurunkin ensimmäinen uusivuosi.

vuosi 2011 on ollut täynnä kaikenlaista muutosta ja muuttoa. olen laukannut sen kaiken läpi kuin laput silmillä tajuamatta oikeastaan miten suurista asioista on ollut kyse. olen raahannut peikkoa perässäni toiselle puolelle suomea ja laittanut häntä pakkaamaan tavaransa kahdesti. vuoden aikana olen yrittänyt lämmitellä sukulaissuhteita uudestaan monen vuoden tauon jälkeen, osittain siinä onnistuinkin.olen saanut myös yhden uuden ystävän, mutta samalla suhteet vanhoihin ystäviin etääntyivät kun muutin heistä niin kauas. en osaa odottaa ensi vuodelta yhtään mitään. olen aika väsynyt, mutta onnellinen kuitenkin.

paljon on vettä virrannut oulujoessa ja sillai. muutettiin pois toppilasta. asetuttiin. laitettiin eteiseen hieno matto ja otettiin se sitten pois kun luru tuli. luru on cockerspanieli, tällä hetkellä 11 viikkoinen viikari, joka kiljuu, järsii ja pissii. niin ihastuttava tapaus, joka on laittanut kaiken sekaisin, etenkin isompien koirien mielen. hukka ärisi ja irvisteli ekat viikot, nyt jo leikitään ja komennetaan nätisti, jos pentu ei tottele. miska vältteli ja näytti järkyttyneeltä, nyt jo sietää ja leikkiikin välillä. kyllä se tästä.

joulu tulee. laitoin parvekkeelle ja ikkunaan jouluvalot. olen neulonut töissä joululahjoja koko syksyn. mennään jouluksi hämeenlinnaan. siellä meitä on kerrostalokolmiossa viisi ihmistä ja neljä koiraa, joista kaksi ei tule toimeen keskenään. hirmu kiva. en tiedä mitä odottaa, mutta täytyy silti mennä. kyllä minä haluankin, mutta tahtoisin kuitenkin, että minulla olisi edes vaihtoehtoja.

sitten työt. välillä on levotonta ja ihanan pöljää. välillä ahistaa vähän. en tiedä vaihtuuko työpaikkani vuodenvaihteen jälkeen vai saanko jäädä. en ole enää edes varma tahdonko, koska, jos jään, en mitä luultavammin saisi pitää siellä mukavaa työkaveriani. ja sen ei niin kivan työkaverin kanssa en ehkä jaksaisi. saatan jäädä myös työttömäksi, mikä ei tämän asuntolainan kannalta ole kovin kivaa. noh, en mä tarvitse kuin 400 euroa kuussa, senhän saa vaikka sossun luukulta.

tahdon lähteä käymään etelässä. siellä on monta ihmistä, joita minulla on vähän ikävä.

olen viime aikoina joutunut usein perustelemaan itselleni miksi haluan asioiden elämässäni olevan niin kuin ne ovat. miksi en halua niitä samoja asioita kuin monet muut minun ikäiseni.

ikäiseni haluavat pariutua ja lisääntyä. parihan minulla jo on. menin kaikessa hiljaisuudessa sormuskauppaan ja yllätin peikon lapin reissulla vetäisemästä rinkasta sormukset. mitään romanttista kosintahetkeä ei ollut, olimmehan puhuneet asiasta jo aikaisemmin ja sormusten mallitkin oltiin jo valittu ennalta. ajankohta vain oli ylläri. olemme siis kihloissa, mutta mitään hääpäivää ei ole eikä tule, ainakaan ennen kuin laki joskus muuttuu. emme aio tyytyä mihinkään rekisteröintiin. sormuksetkaan ei olleet ihan tavalliset kihlat, vaan kalevalan sydänsormukset. minulla pronssinen ja peikolla hopea. muistaisinpa vaan joskus pitää sitä sormessakin, eikä vessan lavuaarin reunalla.

toinen mitä monet tämän ikäiset haluavat on omistusasunto. se kuuluu asiaan. kuuluu haluta omakoti- tai vähintäänkin rivitalo hyvämaineiselta alueelta. kuuluu haluta laminaatit ja tehostetapettia olkkariin. kuuluu ajatella miten lapset mahtuisivat. nämä mielessäni minäkin lähdin katselemaan asuntjoa. kiersin muutaman riviralokämpän ja totesin ne ihan kivoiksi. käväisin kuitekin ikään kuin vertailun vuoksi katsomassa yhtä kerrostaloasuntoa tavallisesta betoni-lähiöstä ja pidin siitä sata kertaa enemmän kuin niistä mukamas trendikkäistä ja minun budjetilleni liian kalliista rivareista. ja hupsista vaan, tein tarjouksen ja se hyväksyttiin.

kohta minä, peikko ja koirat siis taas kerran muutetaan. tällä kertaa saunalliseen kerrostalokolmioon, paikkaan, jonka maine kumpuaa 80-90 lukujen huonosta lähiöpolitiikasta, mutta jossa minä ja peikko tunsimme olomme ihanan kodikkaaksi. asunnossa on ihanan kulahtanut parketti, jossa koiran kynsien jäljet eivät haittaa. ovien päällä on ihanat lisäikkunat, niin kuin minun ja tiinan jamppa-kämpässä. keittiössä on mäntypuiset kaapit, joista minä tykkäsin, vaikkei puisista kaapeistakaan kuulemma enää kuulu tykätä.

voivoi, miten selitän nämä kaikki äiskälle?

höh, ei kai täällä kukaan käy enää edes lukemassa? mutta kumminkin, onpahan sitten itselle jotakin, mistä muistaa mitä on tapahtunut.

vähän yli viikko sitten vein peikon tätinsä luo maalle hoitamaan tämän eläimiä heidän lomareissunsa ajan. tilalla oli siis kaksi heppaa, kuusi lammasta ja meidän koirat mukaanluettuna viisi koiraa. peikon I-sisko oli siellä myös. minäkin häärin mukana viikonlopun verran. kun peikko ratsasti hiekkatiellä isolla tupsujalka-hepalla, muutaman viikon ikäinen varsa hengaili vapaana siinä vieressä, lauman perää piti lintukoira ja edellä vipelsi paimentava bordercollie, niin sitä tunsi olevansa todella lähellä luontoa. en yhtään ihmettele että peikko ja I viihtyivät siellä pari kesää sitten ihan koko kesän heppoja ja koiranpentuja hoidellen.

minä vietin sitten pari päivää yksin kotona ilman peikkoa tai koiria. kävin keskustassakin. havahduin asuneeni oulussa jo kolme kuukautta, mutta käyneeni keskussa vain muutaman kerran. tunsin oloni kumman vieraaksi ja ahdistuneeksi. asun täällä, mutta en tunne tätä paikkaa kodiksi. olen ollut niin väsynyt töistäni koko kesän, että kaikki kivat kesätapahtumat menivät minulta ihan sivu suun. ei minua kuitenkaan huoleta. tämä on kiva ja kansainvälinen kaupunki. joskus jos keskustassa kävellessään ei kohdista katsettaan mihinkään, eikä kuuntele mitään tarkasti, voi kuvitella olevansa jossakin ulkomailla.

minä ja peikko olemme pakanneet rinkkojamme jo pari päivää, koska ylihuomenna lähdemme mini-vaellukselle lappiin. rinkka on painava.

ensi viikolla taas uuteen työpaikkaan. milloinkohan saan oikeasti vakituisen työn, voi milloin? en jaksaisi enää totutella uuteen työhön parin kuukauden välein.

iltalenkillä tuoksui jo syksylle.

en ole nykyaikainen bloggaaja. nykyään blogeilla on teema. on sisustus-, käsityö-, masennus-, harrastus- tai elämänkatsomusblogeja. tämä on vain bärren elämää -blogi, jossa ei ole kävijälaskuria, eikä tämä pääse suosituimpien blogien listalle. en ole edes vaivautunut siirtämään blogiani jollekin paremmalle ja suositummalle palvelimelle, vaan jatkan täällä livejournalissa. olen vastavirtaa, jee.

niin, ouluun tuli muutettua toukokuun alkupuolella. asuin ensin viikon melkein tyhjässä asunnossa yksin, sitten tulivat tavarat ja hukka, ja lopulta toukokuun lopussa myös peikko ja miska. täällä meillä on halvahko saunallinen kolmio, pienenpieni takapiha ja lähikauppana halpahalli. minulla on kesätyö kotityöpalveluissa ja syksyllä työpaikka kaupungin nuorisotyössä. peikko aloittaa täällä opiskelut sillä kirjasto ja tietopalvelu -linjalla mille halusikin. kaikki siis näyttää hyvältä. tämänhetkinen palkkani on kyllä niin huono, ettei siitä ole jäänyt mitään käteen, päinvastoin, visa -kortin luottoraja alkaa olla täynnä kun täytyy syödäkin. odotan syksyä ja kuukausipalkkaa.

oulu on mukava paikka. osaan jo kulkea melkein eksymättä. se vika tässä kaupungissa on, että täältä pois reissaaminen on kallista. melkein jäi jo T:n häät väliin, kun bensarahat uupuivat. parin viikon päästä olisi V:n häät lpr:ssa, saa nähdä mistä rahat siihen reissuun riivitään. kaksi ystävää ja samalla entistä kämppistä menee siis tänä kesänä naimisiin. me ei peikon kanssa mennä vielä. sitten voidaan, jos laki joskus muuttuu. jos menen naimisiin, menen sitten kanssa oikeasti, enkä vaan kirjoita nimeäni rekisteröintipaperiin.

ainiin. oli juhannus. oltiin kotona, syötiin pottuja ja voikastiketta ja lötköiltiin. lauantaina käytiin peikon sukulaisten mökillä raahessa. ihana paikka. minäkin tahdon mökin. ihan oman sellaisen. haaveilen myös omasta pienestä talosta. ehkä minulla on joskus sellaiseen varaakin, jos päätämme jäädä tänne, missä asuntojen hinnat ovat vielä kohtuulliset.

nyt on kesä ja minä yritän muistaa sen.

kaikki hälisee älä alistu -kampanjasta ja siitä videosta, jossa joku "anni" kertoo oman tarinansa siitä miten hän "parantui" bi-seksuaalisuudesta. tottakai tuollainen jakaa mielipiteitä. tuntuu vain, että tämä keskustelu ei liiku mihinkään. typerää eipäs-juupas kinastelua, josta kukaan ei saa muuta kuin pahan mielen. tässä nyt vaan minun näkemykseni.

se tyttö kertoo, kuinka hän tulee vahvasti uskoon ja sen seurauksena kokee tekevänsä väärin seurustellessaan toisen tytön kanssa. tyttö pyysi rukouksessa jumalalta, että hänestä tulisi hetero. hän kokee saaneensa rukoukseensa vastauksen ja siinä se. näen, että tämä tyttö muutti käytöstään omasta tahdostaan ja tukeutui muutoksessaan jumalan apuun. tämä osa kertomuksesta ei oikestaan ole ketään syrjivä tai loukkaava. saa olla uskis ja saa päättää olla hetero jos niin tahtoo (ja kykenee).

mutta se, että tyttö rinnastaa homot murhaajiin, on loukkaavaa. murhaaja vie toiselta ihmiseltä oikeuden elää, homo ei. murhaaja tekee jotain joka on selkeästi sekä yhteiskunnan, että raamatunkin lakien vastaista. raamatusta ja sen homo-kannasta on monta tulkintaa, enkä minäkään tiedä mitä siellä lukee, mutta yhteiskunnan lakeja homo ei riko. en tiedä pitääkö jumala homoutta syntinä vai ei, mutta synnissä rypevät varmasti niin heterot kuin homotkin, enkä käsitä miksi homous on nostettu syntilistalla ykköseksi. sormella osoittelu loukkaa, syrjii, ahdistaa. se on väärin.

mielestäni homous on vain ominaisuus. tapa jolla ihmisen seksuaalisuus on kehittynyt ja kasvanut. se ei ole virhe. ihan niin kuin kehitysvammaiset eivät ole virheellisiä, vaan ihan tavallisia, täydellisiä ihmisiä. mielestäni ei ole esim geenivirheitä, on vain erilaisia ulkonäköön, luonteeseen ja perimään kuuluvia piirteitä, jotka tekevät meistä erilaisia. homous on mielestäni samanlainen piirre kuin vaikka punatukkaisuus, sokeus, kampurajalka tai tummaihoisuus. mutta koska homous koskettaa ihmisessä vain sellaisia mielen sisäisiä asioita, joita ihminen yleensä kykenee jotenkin kontrolloimaan, ei sen nähdä olevan ominaisuus muiden joukossa. homous ei näy rakenteessa. se näkyy vain yhdessä pienessä osassa ihmisyyttä, eli seksuaalisuudessa. kaikki täysjärkiset ovat sitä mieltä, että vaikka kehitysvamma ei ole ihmisen oma vika, mutta ajatellaan, että homous on ja siksi se pitää "parantaa".

me ihmiset emme usein ole tyytyväisiä siihen mitä olemme, vaan yritämme saada jumalan muuttamaan meitä joksikin muuksi. kyllähän me saadaan muuttua ja jumala voi olla muutoksessa tukena, mutta milloin opimme ymmärtämääm, että toisiamme emme voi pakottaa olemaan jotain, mitä he eivät ole, tai tahdo olla. ketä seuraavaksi syrjitään? sokeita vaikka?

lapsellisen luottavainen ajatukseni tästä kaikesta onkin, että ihminen tuntee itse sisällään parhaiten sen, millaiseksi jumala on hänet luonut.

tiedän varsin hyvin etten ole kirjoittanut tänne vielä tämän vuoden puolella ollenkaan. syy siihen, miksi nyt kirjoitan on se, että parin päivän sisällä kaksi ihmistä on sanonut kaipaavansa päivityksiäni. olen kaivannut itsekin.

nyt kun ajattelen taaksepäin, ei tässä kolmessa kuukaudessa ole tapahtunut oikeastaan mitään, mutta kaikenlaista kuitenkin. aloitin vuodenvaihteessa uudet työt uudessa seurakunnassa ja kahden viikon päästä lopetan ne ihan omasta tahdostani. se miksi niin teen onkin sitten monimutkainen juttu, johon keksin joka hetki uuden selityksen. mutta enemmän kiertelemättä, se ei vaan tuntunut olevan minun paikkani ollenkaan. palaan ainakin hetkeksi taas päiväkoti-sijaisuuksiin, joka ei itse asiassa tunnu nyt yhtään huonolta. minulle kelpaa tässä hetkessä nyt tavallinen arkinen työ kahdeksasta neljään ilman suunnittelua tai budjettivastuuta.

peikko haki opiskelemaan. tulokset tulevat tietysti vasta kesällä mutta me tiedetään jo, että halutaan ouluun. minä kylläkin enemmän kuin hän. kummallista, mutta nyt minusta vain tuntuu, että tahdon sinne, missä sukulaiset ovat. sinne, missä minut tunnetaan. tahdon mennä tapaamaan vielä hengissä olevaa pappaa ja jutella kunnolla kummitädin kanssa. yhtä työpaikkaa ehdin jo hakea, mutta vielä ei tärpännyt. etsintä jatkuu.

olen uhonnut mielessäni kaikenlaista. olen uhonnut ostaa oman asunnon. uhonnut lähteväni työpaikastani (ja sen siis toteutinkin), uhonnut muuttavani ouluun ja vielä kaikkea muuta, mitä en tahdo tähän kirjoittaa. minua vähän pelottaa, sillä tiedän tekeväni suuretkin päätökset nopeasti, enkä osaa koskaan oikein katua niitä, vaikka olisin oikeasti voinut miettiä kauemminkin ennen kuin toimin. ystävät ovat ainakin sen huomanneet, peikkokin kai. ainiin, tästä hyvä esimerkki on se, että ostin taas uuden autonkin tammikuussa.

peikon veli kuoli perjantaina. itse en tuntenut koko ihmistä, tapasin kai kolmesti. näen kyllä hänen surunsa, mutta itse koen valtavaa riittämättömyyttä ollessani hänen vierellään. haluan, että koko tilanne menisi nopeasti ohi, vaikka tiedän että tällaiset asiat vievät aikaa. pelkäänkin, että pian se olenkin minä, joka ei kestä.

kai minua stressaa vähän liian moni asia nyt tuon edellisen lisäksi. irtisanoutuminen, uuden työn etsintä, mahdollinen muutto pohjoiseen, raha-asiat ja se riittääkö pennoset nyt kun minä itsekkäästi jätin tasaisen kuukausipalkan. bensakin on kallista ja peikko haluaa muroja. ja taas keskustellaan homoista ja siitä miten kaikki ei-heterot ei voi olla kunnon ihmisiä. aika paljon minäkin kestän ties mitä solvaamista, mutta nyt tuntuu ensimmäistä kertaa oikeasti pahalta.

ensimmäinen päivitys moneen kuukauteen ja sitten siitä tuli tällainen tilitys. anteeksi.

on aika vuosikatsauksen. enjoy.

tammikuu:
vietin vuodenvaihteen puolassa taizé –tapahtumassa TM:n kanssa. reissu oli erikoinen ja varmasti ikimuistoinen. joululoma oli ollut kohtuullisen pitkä ja sen jälkeen oli ihan mukava palata töihin. elämä soljui arkena eteenpäin. parin vanhan ystävän kanssa meinasivat välit kiristyä. ihmiset eivät koskaan pidä siitä, että heille sanotaan huonoa palautetta suoraan. löysin itselleni hämeenlinnasta kämpän, joka oli ihan samanlainen kuin riihimäen kotini. sain perustella kaikille sitä miksi halusin muuttaa. minusta vain tuntui siltä että tahdoin, mutta sellaiset selitykset eivät vaan koskaan kelvanneet.

helmikuu:
talvi alkoi tosissaan ottaa päähän. ikuinen pimeys, pakkanen, lumi ja jää masensivat. nukuin huonosti, syytin pakkasta. uudessa kodissa maalasin ja tapetoin, vanhassa pakkasin tavaroita. olin onnellinen siitä, että tiesin riihimäki-hämeenlinna –moottoritien ajamisen olevan kohta ohi. myös muu ajaminen ketutti. vannoin myyväni auton pois kun se vain olisi töiden ja muun elämän kannalta mahdollista. olin talvilomaviikon riparilla ja tykkäsin työstäni. leirin jälkeen muutin viimeisetkin tavarani hämeenlinnaan.

maaliskuu:
aloin haaveilla kesästä ja suunnittelin kovasti kesäkuista interrail -matkaani. pidin elämästäni hämeenlinnassa ja tuntui, kuin olisin asunut siellä aina. aloin myös haaveilla omasta rivitalokämpästä, mutta oli selvää, että sellainen saisikin jäädä haaveeksi vielä ainakin parin vuoden ajaksi. käyttäyin kuin aikuinen. hain myös yhteishaussa hamkiin opiskelemaan ohjaustoimintaa.

huhtikuu:
talvella vannoin hankkiutavani eroon autosta, mutta huhtikuun alussa ostinkin uuden ja isomman auton. se oli minun tapani ilmaista, että olin valmis tekemään uhrauksia rakkaani (ja samalla siis hänen koiriensa) vuoksi. käytimme aikaa metsissä lenkkeilyyn ja kevään ihmettelyyn. auton osto tyhjensi kuitenkin tilini hyvin tehokkaasti ja jouduin ostamaan ruokani palautuspulloista saaduilla pennosilla.

toukokuu:
vappuna T oli kylässä. vietimme aikuista vappua ja totesimme, ettei meistä vakiintuneista aikuisista taida olla enää opiskelijavappurientoihin. peikon jalka kipeytyi ja minä hoidin oman koirani lisäksi myös hänen koiransa ulkoilutukset. tove oli pari päivää työkaverilla hoidossakin, että saisin vähän levätä. toukokuu oli tuttuun tapaansa ristiriitainen ja odotin kovasti sen loppumista ja kesäkuun ja samalla lomani alkua.

kesäkuu:
kesäkuun toisena päivänä lähdin kahden ja puolen viikon mittaiselle matkalleni. maita tuli kerättyä seitsemän, uusia pääkaupunkeja listalleni kertyi kaksi. oli ihanaa päästä reissuun yksin. istuin junissa ja katselin maisemia välillä miettien vakavia, välillä taas vain nauttien elämästä. mitään dramaattista tai mullistavaa ei tapahtunut, eli kaikin puolin onnistunut reissu. kotona minua odotti juhannus ja laatuaika rakkaan kanssa. yhteenmuuttamisesta oli jo puhetta. juhannuksen jälkeen lähdin riparille.

heinäkuu:
heinäkuu toi paahtavat helteet, mutta minä en valittanut. silloin kun en ollut leirillä, ehdittiin telttailla, uida ja grillata. kesän toinen ripari oli ensimmäistä paljon rennompi ja helpompi. harmitti kun työt olivat loppumassa. en päässyt hamkiin opiskelemaan ja työnhakukin alkoi näyttää toivottomalta. hain hätäpäissäni myös aivottomia hanttihommia valion tehtaalta. yhteenmuuttoprojekti alkoi olla todellisuutta, kun löysimme ihanan kämpän ja irtisanoimme vanhat vuokrasopimukset. tosin meille asunnon luvannut ihminen perui sopimuksensa ja meidän piti tyytyä toiseen, hieman ensimmäistä kalliimpaan asuntoon. sain vihdoin kerrottua äidille ja iskälle, missä minun elämäni menee. tove jäi heidän hoitoonsa.

elokuu:
työt L:lla olivat kokonaisuudessaan ohi ja minä pestauduin kaupungin päiväkotien sijaisvälitykseen. olin välillä laitosapulainen, välillä lastenhoitaja ja sain palkkaa juuri sen verran että pärjättiin. sain myös tietää, että minulle olisi töitä toisessa lähialueen seurakunnassa vuoden 2011 ajaksi. otin pestin mielihyvin vastaan. päästiin muuttamaan uuteen kotiin 15.8. mukana olivat peikon isä ja I-sisko. uusi asuinalue mahdollisti pitkät metsälenkit ja sen, että koirat viihtyivät. aloitimme koirien kanssa haku-treenit, mikä oli minulle ihan uutta. enhän ole koskaan pitänyt itseäni ihmisenä, joka harrastaisi koiransa kanssa jotakin.

syyskuu:
peikko ja minä olimme molemmat päiväkotitätejä. illat alkoivat pimetä ja vettä satoi. olimme tyytyväisiä lähiöelämäämme.saimme peikon vanhemmilta pianon ja telkkarin. istuimme monet hetket sohvalla töllöttämässä frendejä tai koirakuiskaajaa. rahat olivat tiukilla, mutta eteenpäin mentiin.varasin kuitenkin molemmille matkan lontooseen marraskuussa. aina on varaa lentolippuihin.

lokakuu:
sanoin hetkeksi hyvästit päiväkotiarjelle, sillä sain kahden kuukauden sijaisuuden paikallisesta erityisammattikoulusta sosiaalialan opiskelijoiden ohjaajana. lievästi kehitysvammaisten nuorten aikuisten kanssa työskentely tuntui vahvasti mun jutulta ja viihdyin töissä. pimeinä aamuna kyllä tuntui, että kaipasin kipeästi nuorisotyönohjaajan työajattomaan työhön, joka usein tarkoitti sitä, että töihin sai mennä milloin halusi. mediassa kiisteltiin taas homoista ja homoliitoista, mutta meillä oli kotonamme varsin sävyisä kodinsiunaus, eikä sopivan papin löytyminenkään ollut hankalaa.

marraskuu:
marraskuun alussa halusin taas poltaa kynttilöitä. oli pimeää ja märkää, mutta kuun lopussa häämöttävä lontoon reissu yhdessä peikon kanssa auttoi jaksamaan eteenpäin. itse matka meni hienosti. marraskuu oli sellainen, kuin minun marraskuuni ennen olivat. haaveilin ja suunnittelin, istuin sohvalla teekuupin kanssa, enkä murjottanut, vaikka väsyttikin. lumet ja pakkasetkin tulivat.

joulukuu:
joulukuun kolmantena loppuivat työni erityiskoulussa ja palasin päiväkotisijaisuuksiin muutamaksi viikoksi ennen joulua. kotona neuloin joululahjoja ja askartelin kortteja. en pahemmin stressannut, mutta tunsin edelleen olevani kamalan väsynyt. joulua vietettiin peikon vanhempien luona leppoisissa merkeissä. olin kai ollut vuoden mittaan aika kiltti, kun sain lahjaksi nukkekodin, jota olin halunnut jo kauan. joululoma meni leppoisasti kotona. sain kerrankin nukkua,

tänään, vuoden viimeisenä päivänä ollaan lenkkeilty aulangolla kahden uuden tuttavuuden ja koirien kanssa ja uutta vuotta vietetään kotosalla.

vuosi 2010 on tuonut tullessaan monta uutta asiaa, kuten peikon kanssa yhteen muuttamisen ja uusia työpaikkojakin. huolia aiheuttivat lähinnä raha-asiat, mutta arkea elettiin eteenpäin kuukausi kerrallaan ja tässä sitä vielä ollaan. tämä vuosi ei vielä tässä vaiheessa tunnu mitenkään suurelta muutoksen vuodelta tai käännekohdalta, mutta voi ehkä vielä joskus muodostua mielessäni sellaiseksi. taas uutta vuotta kohti!

minulta taisi jäädä koko joulukuu välistä. en ole unohtanut, ei vain ole ollut mitään kirjoitettavaa.kohta tulee tekstiä sitten senkin edestä. vuosi on kohta finaalissa ja on aika jokavuotisen vuosikatsauspäivityksen. mutta ei ihan vielä.

olin vähän päiväkodissa töissä taas. tammikuusta olen taas omalla alalla seurakunnan töissä. en ole ihan vielä ehtinyt oikein orientoitua ajatukseen, mutta kyllä se siitä taas lähtee sujumaan.

ps. olin ollut superkiltti, kun sain joululahjaksi ihan oikean nukkekodin!

se on tämä marraskuu taas. viime vuonna peikon synkistely ja kiireinen aika töissä saivat minut uupumaan, mutta nyt en aio. haluan polttaa kynttilöitä ja juoda teetä.

töissä menee kivasti. olen jopa saanut positiivista palautetta tekeleistäni. vähän harmittaa, kun työt ei jatku siellä pidempään, mutta tiedän, että seurakunnan työt ovat myös minun heiniäni. pitkä työmatka ja palkan vähyys hieman hirvittävät. jäänkö ollenkaan plussan puolelle? pitäisikö taas muuttaa?

parin viikon päästä lontooseen! vähän jänskättää. ei omasta, mutta peikon puolesta, koska hän ei ole koskaan käynyt siellä ja edellisestä lentokerrastakin taitaa olla melkoisen kauan.

(yläkerta möykkää lauantaiaamuna!)