?

Log in

< back | 0 - 10 |  
chateau_ [userpic]

Örrrrr!

September 20th, 2013 (02:53 am)
now playing: Justin Timberlake - My Love

Jostain syystä mua huvittaa tosi paljon lifestyle-blogit, joten ajattelin kokeilla semmoista itsekin!

Kuuluuko lifestyle-blogin tekstilajiin kirjoitusvirheet ja epämääräiset ilmaukset? Taitaa kuulua... En viitsi kuitenkaan niitä ihan kohtuuttomasti viljellä :/ Noh, ehkä se tulee ajan kanssa...

Tänään tapahtui erinäisiä jänniä juttuja joista ensimmäinen liittyi printtaamiseen. Yhden sivun printtaamiseen. Klo 11 aikaan (tapaaminen vuokraisäntäfirman edustajan kanssa "ennen klo 12") pamahdin sisään tietokoneluokkaan, jonka ATK-tuki oli edellisenä iltana sanonut, että voin printata yhden sivun ilmeisesti henkilökunnan piikkiin tai maksamalla käteisellä (6 c/sivu), sillä oikeasti printtaaminen tapahtuu opiskelijakortilla, jolle voi ladata arvoa pelkästään ranskalaisella pankkikortilla, jota minulla ei ole koska ei ole myöskään vuokrasopimusta, sillä tilin avaamiseen tarvitaan vuokrasopimus. Selitin tämän aamulla ATK-tuelle (eri henkilöt tietenkin paikalla), ja kerroin mitä edellisenä iltana oli sanottu. ATK-tuki piti asiaa huvittavana ("mais le collégues, ils peuvent dire n'importe quoi...") ja ohjasi minut kysymään joltain opiskelijalta, josko voisin "ostaa" heiltä yhden printin. Olin lievästi sanottuna vittuuntunut, että lupauksia ei pidetty, mutta sain kuitenkin mukavalta tytöltä ostettua yhden printin. Ja painelin bittuun.

Riisto-opiskelijaresidenssissä tyrkkäsin sitten tilitapahtumatulosteen kolmen kuukauden vuokrasta (koska mulla ei ole ranskalaista takaajaa), kiskontakuluista ("frais de dossier") ja takuuvuokrasta pöydälle ja vuokrasopimuksen tekeminen sovittiin. Paperit tehdään vasta huomenna, en tiedä miksi, mutta asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvyyksiä. Normaalisti olen tietenkin tosi tarkka ja huolellinen ja tiedän että pääsääntöisesti ei pitäisi antaa koskaan rahaa etukäteen, mutta kyseessä on kuitenkin koko Ranskan laajuinen yhtiö ja olin jo aiemmin käynyt katsomassa kämppää, joten kaiken pitäisi olla melko lailla selvää.

Tänään oli ekan kerran oikiskurssin "Droit civil" TD-kurssi eli "se jossa pitää tehdä jotain ja osallistua". Opettaja vaikutti mukavalta ja asiat melko selkeiltä. Jonkin verran on ranskalainen oikeuslaitos vielä hakusessa mutta uskon että asia vähitellen selkenee. Sitten oli yllärit 4 tuntia perustuslakikurssin massaluentoa (kun luulin että olis vaan 2). Auditoriossa on se jännä juttu, että siellä ei ole mikrofonia, joten ainakin itse joudun toisinaan pinnistelemään kuullakseni mitä proffa sanoo (riippuen toki proffasta). Tämä ei haittaisi niinkään paljon, jos kyseessä ei olisi sanelumainen luento. Kyllä, siis opettaja sanelee meille mitä kirjoitetaan ja kaikki naputtavat tai kirjoittavat kaiken ylös. Tehokasta vai mitä? Tavallaan sanelumaisessa opiskelussa on se hyvä puoli esim. powerpoint-esitykseen verrattuna, että ei tarvitse kuunnella ja lukea samaan aikaan (mikä on ainakin itselleni vaikeaa, varsinkin ranskaksi, ehkä sitten olen jonkin sortin putkiaivo). Silti jonkinlainen kirjallinen tuki olisi hyvä... (Ja koska lifestyle-blogiin kuuluu söpöt pojat, niin on pakko mainita että istuin ekat kaksi tuntia tajuttoman söpön ranskalaisen pojan vieressä!! Ja se antoi mun kopioida muistiinpanojaan kun olin ollut viimeiset ½h aivan kujalla!! Ainoa harmillinen juttu on että 1. vuoden opiskelijat tuppaavat varmaan olemaan iältään 18-20...)

Sitten käytiin katsomassa Jérémien (jonka tapasin asuntohaun kautta) kanssa Hitchcockin "Saboteur" (suom. "Viidennen kolonnan mies", 1956) joka oli alkuun hyvä, mutta loppujen lopuksi aika huvittava. Perusasetelmat: täytyy olla romanssi, täytyy olla vaikeuksista selviävä sankari, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vähän simppeli nainen joka ei onnistu tekemään mitään järkevää (tai jos onnistuu niin se on jotenkin poikkeuksellista)... Tässä oli lisäksi se että moni itse juoneen liittyvä asia jäi täysin auki ja loppua kohden romanssi sai enemmän jalansijaa (tietty, koska rakkaus voittaa ja ihanaa!) ja ilmeisesti popularistista nationalismivouhotusta oli mukana erikoisen paljon... Ei mikään helmi Hitchcockilta. Nytpähän sekin on nähty, eipä tarvii vähään aikaan nähdä uudestaan. Muuten Jérémien kanssa oli hauskaa, juteltiin lähinnä elokuvista (ylläri kun kyseessä on alan opiskelija ja elokuvafriikki).

Yksi suuri asia joka täällä erityisesti vituttaa on RUOKA. Saisiko olla vähän pastaa? Otatko juustoa sen kanssa? Hei mitäs tänään syötäisiin, mulla olisi pastaa ja juustoa? Patonkiakin löytyy! Ai mikä proteiininlähde, mikä se on? En tiedä onko ravinnontarpeeni jotenkin suurempi kuin ranskalaisilla (heh) yleensä, mutta musta tuntuu että mulla on täällä jatkuva proteeininpuutos! Onkohan se ruisleipä se vastaus? (Täytyykin tsekata onko siinä huomattavasti enemmän proteiinia kuin vaaleassa leivässä.) Ja se opiskelijakahvila... Noh. Onhan siinä pastaa. Onhan siinä juustoa. Ja onhan siinä yksi kalapala. Ja siinä se sitten olikin. Ruokajuomasta pitää maksaa erikseen (paitsi vedestä). Pitää varmaan ensi kerralla tilata kylkeen maitoa ja jogurttia. Maksaahan se enemmän, mutta onko sitten parempi vaihtoehto olla väsynyt ja nälissään koko iltapäivä.

KULTTUURISTA. (Jaksaako kukaan lukea tällaisia kilometripostauksia?) Silmiinpistävin ero liittyy siihen miten ihmiset suhtautuu toistensa... hmm, fyysiseen läheisyyteen (miks tää kuulostaa heti jotenkin perverssiltä?). Läheisyyteen tai etäisyyteen, kummin vain. Kaikkihan varmaan tietävät, että Suomi on aikamoinen etäisyyden kulttuuri, tuntemattomille ei puhuta kuin jos on aivan pakko jne. No sen eron kyllä huomaa täällä melko lailla heti. Tänään viimeksi eräs mies tuli kysymään tietä, ja 5 minuutin kuluttua istuttiin jo kahvilassa juttelemassa. (Mutta ei Ranska sentään mikään Afrikka ole, kyllä täällä saa rauhassa olla niin halutessaan!) Kassamyyjien, tarjoilijoiden jne. kanssa on täysin tavallista jutella tuttavallisesti melko lailla alusta pitäen - tietenkin poikkeuksia on. Esim. kahviloissa ja ravintoloissa työntekijät vaikuttavat usein myös tuovan ystäviään työpaikoilleen ja juttelevan heidän kanssaan rennosti asiakkaiden seassa (ehkei tosin hienoissa ravintoloissa tilanne ole ihan tällainen).

Ja sitten ihan varsinaisesti siitä fyysisestä läheisyydestä (no niin, miltä tää taas kuulostaa...). Kyllä, se "personal space" on täällä pienempi, mikä on sinänsä ihan mukavaa vaihtelua, mutta samalla se myös tarkoittaa sitä että ihmiset eivät oikein katso minne kävelevät. Vaikka kävelisivät kovaa. Ja suoraan päin. Tämä on ollut aamuvitutuspäissäni vähän ärsyttävää, mutta kaipa kaikkeen tottuu. Tää muuten liittyy selvästi siihen läheisyys-etäisyyskohteliaisuuteen. Täällä esimerkiksi välttämättömiin kohteliaisuuksiin kuuluu (joskus kohtuuttoman suurieleisestikin) oven pitäminen auki seuraavalle, mielellään vielä hymyn ja katsekontaktin kanssa.

No niin nyt alkaa väsyttää, joskus jatkuu hihihihihi

chateau_ [userpic]

tosiasioita

July 21st, 2013 (11:50 pm)
now playing: Katie Melua - If you were a sailboat

Sitä vaan välillä törmää kovaa siihen häpeälliseen faktaan, että oma itsetunto pohjautuu ulkonäölle.

Jos koen jossain tilanteessa olevani epäviehättävä tai että asemani on "uhattuna" jonkun muun toimesta, niin menen täysin pois tolaltani. Ja alkaa itkettää. Oon kyllä aikamoinen prinsessa pohjimmiltani.

Kyllä sitä vaan on niin heikoilla kantimilla...

chateau_ [userpic]

(no subject)

March 10th, 2013 (04:33 pm)

En tiedä, onko sukupuoli-identiteettini vieläkään täysin muotoutunut. Tai miten niin vieläkään? Aikuisiahan tässä jo ollaan.

Vaikka koen olevani enemmän nainen kuin mies, mua jostain syystä puistattaa erilaiset "hyvä me tytöt"-jutut. Törmäsin lifestyle-blogeissa kiertäneeseen "naisellisten ominaisuuksien" listaan, jonka kolme ensimmäistä riviä saivat jo aikaan oksetusreaktion. Ajattelin että käsittelen asiaa tämän listan kautta.

Minä..
… rakastan viettää aikaa juoruillen ystävieni kanssa.
- ok, totta.
nyyhkytän vähän joka toiselle hiemankin surulliselle asialle. - tavallaan totta, mutta onko tää joku hyve?
nauran niin, että kyyneleet valuu silmistä. - no ihihihi.
katson tuntikaupalla söpöjä eläinvideoita. - siis ihanaa.
olen aina ollut läheinen äitini kanssa. - tätä en kyllä allekirjoita. Onkohan tytön huono vai hyvä äitisuhde muuten keskimäärin yleisempi?
olen hankala ja vaikea. - TÄTÄ JUST TARKOITAN. Tyyliin "saan olla vittumainen koska mulla on menkat. tai vaikkei olis niin saan koska oon nainen". Minne katosi perinteiset naisten hyveet, niinkuin lämpö, vaatimattomuus ja sydämellisyys? Nykyajan nainen on HANKALA ja VAIKEA.
olen iloinen ja nauravainen. - ihkudaa. Mua ei ainakaan naurata just nyt.
olen lämmin ja lojaali. - nyt alkaa kuulostaa paremmalta.
pidän ystäviäni maailman kauneimpina olentoina. - hyvä hyvä.
olen kunnianhimoinen ja päämäärätietoinen. - kyl kyl.
olen pinnallinen ja kiinnostunut ulkonäöstäni. - ihkudaa.
rakastan muotia. - yeah right.
ja jääkiekkoa. - ?? mitä tää on?
rakastan ruoanlaittoa - MÄ EN OSAA LAITTAA RUOKAA. Ei oo kukaan opettanut. Laitan kyllä koska on pakko, mutta jos ei olis niin en laittais koska oon niin huono.
enkä ymmärrä autoista mitään. - SIIS APUA. Tää on just tätä, että "en KYKENE ymmärtämään autoista mitään koska olen nainen".
hermostun teknisille vempaimille. - Enpäs hermostu. Mun mielestä tekniset vempaimet on kivoja.
myöhästyn, koska hameenhelma on rytyssä. - *viilt* *viilt*
innostun kaikesta tulisesti. - onneks olkoon.
antaisin mitä vaan siskojeni hyvinvoinnin vuoksi. - entäs ne veljet???
saan koirani karkaamaan välillä, että saa happea halien välissä. - häh?
unelmoin seitsemästä eri tulevaisuudesta, joista yksikään ei varmaan toteudu. - runotyttö.
olen itsenäinen. - hyvä hyvä.
olen aivan liian ”minä itse” yhdenkään miehen sietokyvylle. - koita sopeutua urpo.
olen tyttömäinen ja hempeä. - siiis ihanaa.
rakastan korkokenkiä, vaikka ne ovat epäkäytännöllisiä. - mä en oikeastaan juurikaan käytä korkokenkiä. Paitsi ehkä jossain baarissa tai teemabileissä.
olen naisellinen, kurvikas ja pidän vaatteista, jotka tuovat vartaloni esille. - entä jos ei oo kurvikas?? Enkä mä ainakaan joka päivä napaan ulottuvassa kaula-aukossa kulje ellen sitten halua viestiä sillä jotain.

Minä olen nainen.

Tämän listan asiat voi koota kutakuinkin yhteen lauseeseen: "Olen tunne-elämältäni täysin tasapainoton olento, nostan kädet ilmaan ja alan kirkua jos pitää vaihtaa lamppu, haluaisin vain shoppailla ja laittaa ruokaa samalla haaveillen. Samaan aikaan miehet eivät voi sietää minua koska olen liian itsenäinen." Miksi minä en samaistu tähän?

chateau_ [userpic]

elämä on ihanaa

December 9th, 2012 (09:16 pm)
Tags:

now playing: Beethoven: 9. sinfonia

Oon paniikissa, ahdistaa, stressaa ja haluaisin pois.

Ei mulla muuta.

chateau_ [userpic]

Tunteita ja tuoksuja HEH HEH

November 24th, 2012 (11:33 pm)
now playing: Ah ich fühl's - Sophie Karthäuserin (vai pitäiskö olla Ah ich schnüffel's ;) )

Voi se ilo, kun löytää kaapista vanhoja huulirasvoja, voiteita tai hajuvesiä!

Mitä muistoja tuleekaan mieleen!

Äsken löysin jonkun Yves Rocher'n kookoksen tuoksuisen rasvan. Muistan käyttäneeni tätä joskus vuonna 2010 paljon. Tuoksusta tulee niin tyttömäinen ja tulevaisuudentoiveikas olo!

Kaapistani löytyy myös Calvin Kleinin One, joka liittyy vuoden 2009 kesään. En haluaisi haistella sitä koska mieleen tulee melkoisen ristiriitaisia ja kipeitä muistoja, mutta jotenkin matokistisesti palaan siihen kerta toisensa jälkeen.

Rexonan "Girl"-nimistä deodoranttia käytin silloin kun kuuntelin Sinin kanssa j-poppia muistaakseni vuosina 2006-2007.

Huh, onko siitä niin kauan?

Tällä hetkellä käyttämästäni Lidlin yövoiteesta (luin joltain meikkihifistelijältä, että sitä kuuluu käyttää päivävoiteena) tulee mieleen viime kesän Puolan laulukurssi. Oltiin silloisen poikaystävän kanssa ihanassa hotellissa 2 viikkoa puoli-ilmaiseksi. Mieleen jäi etenkin maestron vaimo, upea Puccini-sopraano, joka osoittautui kylmästä alkuvaikutelmasta huolimatta hyvin lempeäksi ihmiseksi ja antoi minulle jopa kallisarvoisia neuvoja kun ensin olin munannut itseni totaalisesti.

Positiivista näyttää siis olevan, että tuoksuihin vaikuttaa tarttuvan paremmin hyvät kuin huonot
muistot. Osa tuoksuista taas on liian mieleenpainumattomia, että ne toisivat jälkeenpäin mieleen yhtään mitään. Jostain syystä Viktor&Rolfin Flowerbombista ei myöskään tule mitään mieleen. Se taitaa olla jotenkin liian makea ja runsas tuoksu. Enkä edes pidä siitä enää ja ärsyttää välillä kaupungilla kulkiessani kun nenään tulvii se imelä tuulahdus.

chateau_ [userpic]

(no subject)

November 21st, 2012 (01:10 am)

En tiedä onko mulla sellaista "välitilaa" ollenkaan: olen joko maassa tai maaninen.

Aivan sekopäistä. En vaan enää jaksa.

chateau_ [userpic]

Höpötitihei

November 10th, 2012 (11:43 pm)
now playing: Schubert - Gretchen am spinnrade

Ja sitten muihin asioihin.

Tuli pari päivää sitten mieleen sellainen asia, että onkohan muiden asettaminen aina itsensä edelle oikeasti typerää ja järjetöntä. Ei sillä, että tekisin niin jotenkin järjestelmällisesti. En kuitenkaan halua herättää esimerkiksi kateutta tai ottaa jotain joka on toiselta pois. Joskus oon hävinnyt esim. korttipelissä vain sen takia etten halua että toinen häviää. Usein haluan vain olla näkymätön ja/tai olen huolissani siitä jos en edesvaikuta positiivista ilmapiiriä. Onhan se tarkemmin ajatellen ihan lapsellista. Kaverini kertoi, kuinka sitä ärsyttää äitinsä kiltteys ja empaattisuus. Niin no joo. Ei kai tää voi olla mitään nykyajan feminismiä, että hei kamoon naiset, oma napa tulee ensin. Kai siinä on ihan oikeastikin jotain perää. Jos elää koko elämänsä vain muille ihmisille niin... kaipa siinä äkkiä tulee myös pataan. Ei kehenkään voi luottaa eikä kenestäkään voi tehdä sellaista kuin itse haluaisi jne. Eilen päätin ihan oikeasti, että hoen itselleni niin usein kuin muistan "olen paras! olen paras!".

Voisin kirjoittaa tänne monista asioista. Vaikkapa laulamisesta. Laulu on sujunut tänään ja eilen erittäin hyvin ja sellainen luonnollinen äänenmuodostus on löytynyt. Se on aivan fantastinen tunne suoraan sanottuna.

Voisin kirjoittaa myös ahdistuksesta, stressistä ja masennuksesta. Hei miksei kellään ole masennusblogia?? Kun on kerran anoreksia-, laihdutus- ja shoppailulakkoblogit. Jos kerran joku voi kirjoittaa tollaisten asioiden kanssa kamppailusta niin miksei sitten masennuksesta? Kyllä semmoinen "näin selviät kaamoksesta"-blogi ihan varmasti löytyy. Tarvetta olis!

Stressiblogeja varmaan on, koska kiire on niin cool. Tai siis jotain gradutakuublogeja tai muita ajankäytön suunnitteluun liittyviä.

Entäs se ahdistusblogi? "Mielialalääkkeet testissä".

Totta puhuen mua huolestuttaa blogien liiallinen vapaamuotoisuus. Eli tää just. Meneeköhän koko kirjoituskulttuuri ihan läskiksi tämän takia? Ite en tosin ainakaan vielä jaksa alkaa kirjoittaa mitään viimeisteltyä tekstiä, niin kauan kun tällä blogilla ei ole yli kymmentä lukijaa. Koska so what. Luen tätä varmaan pelkästään itse. Sen sijaan mua ärsyttää sellaiset blogit, joilla on se 1000 lukijaa eikä vieläkään jakseta edes korjata virheitä kirjoittaessa.

chateau_ [userpic]

Kirjablogini ensimmäinen merkintä!

November 10th, 2012 (11:24 pm)
now playing: Schubert - Auf dem wasser zu singen

Hei mitäpä jos mä tekisin tästä kirjablogin!

Tai "kirjoitan vähän enemmän"-blogin...

Luin äsken Miika Nousiaisen Metsäjätin. Kirjan suosion takia minua hämmästytti tyylin "luonnosmaisuus". Romaani oli kerrottu kahden henkilön fokalisaatioita vaihdellen, mutta jos tätä ei olisi erikseen merkitty, olisi ollut vaikea tietää kumman näkökulma on milloinkin kyseessä. Tyyli pysyy nimittäin jatkuvasti samanlaisena: varsin niukkasanaisena, ja "luonnosmaisena" sanaston ja sanontatapojen tyylin tiuhan vaihtelun vuoksi. Henkilöhahmoista toinen ("varsinainen" päähenkilö) jäi persoonana melko etäiseksi, mikä oli harmillista, sillä tarina oli kerrottu juuri tämän hahmon elämäntarinasta käsin. Päähenkilön käytöstä ja valintoja oli siksi vaikea ymmärtää ja ennakoida. Osa henkilöhahmoista (sikäli kun niistä sai otteen) olivat myös vanhoja arkkityyppejä tai muuten vain karrikoituja: mukana oli esimerkiksi sikamaisen röyhkeä toimitusjohtaja ja mustasukkainen, väärinymmärtävä puoliso.

Myös dialogi on jokseenkin luonnosmaista: toisinaan oli vaikea osoittaa, kuka oli äänessä, sillä monien henkilöiden (esimerkiksi päähenkilön) puhe oli tunnusmerkitöntä yleiskieltä. Joidenkin hahmojen (lähinnä toimitusjohtajan) puhe taas jäljitteli selvästi tietynlaista slangia tai tyyliä, mihin nähden muiden puhe oli kankean kuuloista.

Nousiaisen ansiot ovat "notkeasssa dialogissa" ja "humoristitaidoissa", sanotaan takakannessa. Itse sanoisin, että kekseliäistä kuvausta ja huumorin yritystä selkeästi on, mutta se jää kömpelön kerronnan jalkoihin. Minulle jäi tästä romaanista suoraan sanottuna sellainen kuva, että asioita ei oltu hiottu loppuun saakka.

Tyylin puutteista huolimatta romaanissa on terävä ja iskevä sanoma. Kirjailijan omat elämänarvot tulevat selkeästi esiin. Tämänkin tosin olisi voinut tehdä koherentimmin: irralliset pohdintakappaleet ovat sisällöltään romaanin parasta antia, mutta ne eivät istu kunnolla kenenkään päähenkilöistä suuhun. Kirja ei kuitenkaan voi olla herättämättä ajatuksia jatkuvalla parhaiten ja huonoiten toimeentulevan kansanosan kontrastoinnilla. Se on yhtä lailla - ehkä ensijaisestikin - terävää kritiikkiä kapitalistista markkinataloutta ja globalisaatiota (tai etenkin niiden yhteistoimintaa) vastaan. Kirja on vahvasti "pienen ihmisen" ja ns. pehmeiden elämänarvojen puolella ja houkuttaa äkkiä sinne myös pahaa-arvaamattoman lukijan. Sosiaalipornoon asti ei kuitenkaan onneksi mennä, vaan tosiasiat kuvataan siten kun ne on. Hienon sanoman vuoksi minua jäikin nimenomaan harmittamaan tyylillinen rikkonaisuus ja karrikoidut henkilöhahmot.

Tässä joitakin omia lempparilainauksiani:
(Kokoomuslaisesta NHL-pelaajasta:) "Helppo olla oikeistolainen, kun menee hyvin."

"Kyllä työläinen vastakkainasettelun kesti, kun oli jotain vastapainoa, ennen kuin hyvät puolet katosivat. Nyt ei ole punapääomaa, ei luokkatietoisuutta, ei omia urheiluseuroja, ei ylpeyttä, ei taisteluja. Pelkkiä yksilöjä ilman luokkaa."

"Eivät taiteilijat ja työttömät ole melankolisia siksi, että olisivat rotuna melankolisempia kuin muut. Melankolisia ovat ne, joilla on aikaa miettiä."

"Mietin, onko ihminen ainoa läinlaji, joka on luonut elämälleen sellaiset puitteet, ettei moni enää jaksa elää. Luovuttaako mikään muu eläinlaji, lyökö antilooppi läskiksi? Antautuuko kissan jahtaama hiiri koskaan tajutessaan pakoon kirmaamisen järjettömyyden?"

chateau_ [userpic]

Draamaa

April 26th, 2011 (02:08 am)
now playing: J. Strauss II - Frühlingsstimmen

Jätin H:n.

Aladdin taas on tehnyt mulle selväksi, ettei kiinnosta. En kuitenkaan usko
särkeväni sen kanssa sydäntäni, etenkin siksi, että se ei ole mun kanssa oma itsensä.
En pääse loppujen lopuksi kovin lähelle sitä, sillä se ei päästä. Enkä voi taata etteikö se muuttaisi mieltään jossain vaiheessa. En usko että yrittäminen on riskaabelia.

Tilanne on kuitenkin jokseenkin tulenarka, sillä minun on jatkuvasti varottava, etten
näytä tunteitani. Jos ne alkaisivat näkyä, koko juttu loppuisi siihen (ellei ole jo loppunut, sillä mistä tiedän, mitä olen jo tiedostamattani näyttänyt?). Tämä on jokseenkin paradoksaalista: päästäkseni jonkun lähelle minun on teeskenneltävä välinpitämätöntä. Naurettavaa.

chateau_ [userpic]

Kaksi ajatusta viime ajoilta

March 15th, 2011 (10:56 pm)
now playing: Hugo Wolf - Mausfallen-Sprüchlein

Etenkin naisilla kasvonpiirteet vaikuttavat aivan järkyttävissä määrin siihen, miten muut ihmiset suhtautuvat itseen ja miten itseensä itse suhtautuu. Ne, joiden silmiä semi-rahvaanomaiset kasvonpiirteeni eivät hivele, suhtautuvat minuun enemmän tai vähemmän kylmästi. Samoin ulkonäön vaikutus itsetuntoon alkaa olla jo itsestäänselvyys.


Ja sitten eräs toinen juttu. En tiedä onko mitään hirveämpää kuin kuulla muodossa tai toisessa lause no et sä oikeastaan oo kauhean kiinnostava mutta voidaanhan me paneskella. Se on sama kuin sanoisi en arvosta sinua ihmisenä, mutta välineenä kyllä. Ai miksikö? Siksi, että tuossa tapauksessa se, että mainitsee voivansa arvostaa jotakuta välineenä jo osoittaa, ettei arvosta ko. henkilöä ihmisenä. Niin että kiitos vain, lohduttipas helvetisti. Samaa mentaliteettia osoittaa, jos tuossa tapauksessa sanoo jotain yltiöpositiivista ja miellyttävää (joo siis tapaillaan vain, muutut päivä päivältä kiinnostavammaksi!), jota toinen oikeastaan haluaisi kuulla, tarkoittamatta sitä.

Näistäkin ongelmista päästäisiin eroon, jos ihmiset oikeasti ajattelisivat mitä a) tekevät ja b) sanovat. Itse en aina osaa välttämättä toimia a:n kanssa mallikkaasti, mutta b onnistuu, koska itse en yksinkertaisesti vain osaa valehdella. Siinäkin on tietenkin toisaalta omat ongelmansa.

< back | 0 - 10 |