ti 1.11.2005
Aamuisella koulumatkallani nainen jäi Rautatieasemalla metron alle,
mikä aiheutti käsittämättömän hulinan ja metroliikenteen suman välillä
Rautatieasema Ruoholahti. Kun viimein pääsin koululle, oli lakitiedon
tuntini peruttu opettajan äkillisen flussan vuoksi. Hyppytuntien ajaksi
soitin Ainon kanssani Strindbergille
kahville, mutta juteltavaa oli niin paljon, että kun vihdoin onnistuin
katsomaan kelloa, olin missannut viimeisetkin koulutunnit. Kotimatkalla
poikkesin Sellossa, josta minut heitettiin samantien ulos
palohälytyksen (ja yläkerrassa syttyneen tulipalon) vuoksi. Tapauksesta
hieman ihmeissäni suunnistin kohti videovuokraamoa, josta mukaani
tarttui South Parkin tekijöiden Team America: World Police.
Elokuva liittyy olennaisena osana viimeisen äidinkielenkurssin
ryhmätyöhön, jonka aiheeksi päätettiin Amerikkalaiset poliittiset
satiiri- ja propagandaelokuvat.
ke 2.11.2005
Kello 11.05 istuin tunnilla lakitiedon kirja edessäni silmäillen tylsiä
tehtäviä, joissa aviopuolisot A ja B eroavat, eivätkä tiedä mitä
tarkoittaa osinko ja tasinko. Edessä opettaja paasasi edelleen
kuumeessa siitä, kuinka kannattaa tarkistaa hankkimansa omaisuuden arvo
ja käyttöoikeus, sillä yli puolet avioliitoista päättyvät avioeroon ja
suurimmat riidat syntyvät nimenoman lapsista. Töissä oli taas jännä
iltapäivä, kun piti keksiä vartijalle selitys, miksi en ota tarjousta
vastaan ja lähde hänen kanssaan pikkujouluristeilylle Tukholmaan.
Ilmoitin myös, ettei minulla ole tapana lähteä kaljalle kesken työ- ja
kouluviikon.
Torstaiksi ja perjantaiksi olisi luvassa taas lastenhoitoa. Tällä
kertaa joudun jättämään yökeikat väliin, sillä aika ei vain riitä joka
paikkaan. Myös oman jaksamisen kannalta on hyvä jättää jotain väliin.
Olo on jälleen turhautunut ja väsynyt. Kumma kyllä, pelkkä asioiden raportointi näyttäisi kuitenkin auttavan.
November 3 2005, 06:48:44 UTC 6 years ago
:)
November 3 2005, 13:36:59 UTC 6 years ago